8.5.18 | Helsinki, Finland
Tuesday
8 May 2018
Clarion Hotel Helsinki
Tyynenmerenkatu 2
Helsinki, Finland

Kuinka PING Helsinki muutti elämäni

Aika lailla tasan vuosi sitten bongasin Facebookista tapahtuman nimeltä PING Helsinki. Kyseessä oli sisällöntuottajille, heidän seuraajilleen ja yritysten edustajille tarkoitettu tapahtuma, jonka keskiössä oli laadukas sisältö ja siihen liittyvä kumppannuus. Olin jo pidempään miettinyt blogini tulevaisuuttani – en ollut tyytyväinen tekemiseeni, blogiportaali tuntui vieraalta ja inspiraatio oli kadoksissa. Itse asiassa olin jo harkinnut kirjoittamisen lopettamista, mutta yhteisö johon kuuluin, oli liian rakas hyvästien sanomiseksi. Muutaman päivän pohdinnan jälkeen uskaltauduin lähettämään hakemuslomakkeen PINGiin – vain 50 valittaisiin, joten mahdollisuuteni päästä mukaan tuntui täysin olemattomalta.

Kun sitten sain sähköpostin, jonka otsikkokentässä luki “Tervetuloa PING Helsinkiin!” olin aivan puulla päähän lyöty. Minun piskuinen blogini, jolla ei edes ollut mitään selkeää teemaa, oli valittu mukaan tapahtumaan.

Kun tapahtumapäivä lähestyi, aloin mennä vähän paniikkiin. Mitä mää puhuisin? Kenelle puhuisin? Tutustuisinko keneenkään? Mitä jos kaikki pitäisi mua ihan idioottina? Entä jos ne ovatkin kaikki jotain miljonääribloggaajia? Tai jos en tajua mitään siitä mitä siellä puhutaan! Hermostuksissani join edellisen illan illallisella ihan liikaa viiniä ja sepitin kaikille vastaantulijoille, etten tiedä yhtään mihin olen menossa ja olen varmaan tosi nolo.

Onneksi kaikki pelkoni osoittautuivat vääriksi. Kaikki mukana olleet 50 sisällöntuottajaa olivat ihan mielettömän mukavia, tapahtuman tunnelma oli hyväksyvä ja kannustava ja ohjelma erinomainen. Ensimmäistä kertaa koskaan puhuimme rahasta ihan oikeilla numeroilla ja esimerkeillä, lukijamäärät eivät enää olleetkaan mitään valtionsalaisuuksia ja kaikki olivat valmiita auttamaan toisiaan asiassa kuin asiassa. PINGissä syntyi käsittämätön määrä uusia blogiyhteisöjä, ystävyyssuhteita ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Myös itselleni. PINGin jälkeen irtisanouduin portaalista ja aloin puuhata muuttoa omilleni. Ymmärsin, miten tärkeää minulle oli tuottaa sisältöä ensisijaisesti itselleni ja omista lähdökohdistani – kun blogini ei ollut oikeaoppinen ruokablogi, perheblogi tai muotiblogi, oli entistä tärkeämpää rakentaa koko kuvio uudelleen. Tällä kertaa keskiössä olisin minä ja minun ajatukseni.

Samalla kypsyi ajatus yrittäjäksi heittäytymisestä. Vain muutama viikko PINGin jälkeen istahdin TE-keskuksen yritysneuvojan pöydän ääreen, esitin liiketoimintasuunnitelmani ja sain positiivisen starttirahapäätöksen. Itsenäisen kirjoittajan ja yrittäjän alkutaival ei ollut helppo, päinvastoin. Välillä tuntui siltä, että haluan luovuttaa, antaa kaiken olla, mutta ympärilläni olleet upeat ihmiset jaksoivat kerta toisensa jälkeen tsempata ja muistuttaa, miksi olin valintani tehnyt.

Kun tarkastelen nyt mennyttä vuotta, en voisi olla tyytyväisempi siihen, että uskalsin hakea mukaan PINGiin. Blogini on kasvanut ja kehittynyt juuri siihen suuntaan, jota olen tavoitellutkin, olen saanut ihan mielettömiä työtarjouksia ja yhteistyöehdotuksia ja uskaltanut rohkeammin tarttua niihin. Se ei olisi ollut mahdotonta ilman PINGiä, mutta hitokseen hankalampaa se kyllä olisi ollut.

Kun PINGtiimi sitten lähestyi minua ja kysyi, että haluaisinko olla mukana järjestämässä tämän vuoden PING Helsinki -tapahtumaa, ei minun tarvinnut miettiä sekuntiakaan. Vastaus oli ilman muuta kyllä, kyllä ja kyllä!

Ensinnäkin PINGin tiimistä saa niin paljon voimaa ja energiaa, että olisi ollut hullua jättää hyödyntämättä sellainen mahdollisuus. Mutta oikeastaan vielä tärkeämpää on päästä tarjoamaan myös muille samanlaisia mahdollisuuksia ja inspiraatiota, jota olen itse PINGistä saanut.

Tänä vuonna PING Helsinki hosted by Långvik -tapahtuma kokoaa yhteen käsittämättömät 250 sisällöntuottajaa eli content gurua ja samanverran bisneshippejä. Keskiössä on edelleen tavoitteellisen ja tuloksellisen sisällön tuottaminen, mutta sen rinnalle on tuotu myös muita teemoja. Tapahtumassa luodaan alalle yhteiset pelisäännöt, puhutaan etiikasta ja rahasta, kuullaan inspiroivia tarinoita ja osallistutaan kiinnostaviin workshoppeihin. Sekä tietysti verkostoidutaan, tavataan uusia ihmisiä, ystävystytään ja päästään keskusteluyhteyteen tulevian kumppaneiden kanssa!

PINGin sisällöntuottajien rekisteröintilomake on auki vielä tämän viikon. Jos edelleen mietit ja puntaroit osallistumistasi, niin tämä olkoon kannustuspuheenvuoroni juuri sinulle!

Meille saat tulla juuri sellaisena kuin olet. Tärkeintä ei ole satatuhatpäinen seuraajakunta, vaan aito halu oppia ja kehittää omaa kanavaa. Me tarjoamme käyttöösi Suomen parhaat mahdollisuudet, kontaktit ja verkostot.

Loppu on vain sinusta itsestäsi kiinni.

PS. PINGin sisällöntuottajien rekisteröintilomake on auki vielä tämän viikon. Toimi nyt!

Emmi Nuorgam

Kuulumisia PING Helsingin kulisseista

Järjestyksessään toista PING Helsinki -tapahtumaa on suunniteltu täydellä teholla. Yhteistyökumppaniksemme lähtenyt, Kirkkonummen upeissa maisemissa sijaitseva Långvik Congress Wellness Hotel tarjoaa pingiläisille komeat tilat innostavaan päivään, jonka aikana suomalaiset ja kansainväliset keynote-puhujat nousevat lavalle kertomaan sisältömarkkinoinnin ja sisällöntuotannon uusista tuulista sekä valloillaan olevista trendeistä. Ohjelmassa on viime vuoden tapaan myös mielenkiintoisia työpajoja.

PING Helsinki hosted by Långvik kokoaa yhden päivän ajaksi 250 Content Gurua ja 250 Business Hippiä keskustelemaan ja haastamaan toinen toisensa tuottamaan entistä parempia sisältöjä, jotka vievät alaa eteenpäin.

Tapahtuman aikana lanseerataan Inna-Pirjetta Lahden ideasta syntynyt PING Ethics -koodisto, jonka avulla vielä villinä läntenä tunnetun alan pelisääntöjä halutaan kirkastaa entisestään.

Ihanasta mammalomasta nauttiva Aku ei ole malttanut pysyä erossa tapahtuman järjestämisestä, eli PINGin naismäärä on kasvanut pienen tytön myötä viiteen.

Toinen julkaistuista yhteistyökumppaneistamme, Sonera, haluaa mahdollistaa 200 Content Gurun pääsyn Suomen eturivin tapahtumaan. Haku on auki, ja valittujen sisällöntuottajien lippu pitää sisällään meno-paluun Helsingistä Långvikiin, päivän ohjelman tarjoiluineen sekä iltabileet.

Business Hippien lipunmyynti on myös auki, ja early bird -hinnalla varmistat pääsysi niille sosiaalisen median festareille, joita ei missään tapauksessa halua missata. Onhan PINGin tavoitteena nousta Slushin kaltaiseksi menestystarinaksi, rahkeet ja tekemisen into kun siihen jo löytyvät.

Osallistu keskusteluun ja pöhinään #pinghelsinki-hashtagia käyttäen, laita Twitterimme ja Instagramimme seurantaan, jaa ajatuksiasi PING Helsinki -ryhmässä ja peukuta tapahtuman virallista Facebook-sivua. Ja muista seurata blogiamme – se päivittyy tästä eteenpäin viikoittain.

Nähdään 13.5.2016!

PING Helsinki kokoaa Suomen verkkovaikuttajat yhteen toukokuussa

Tiedote 4.2.2016

Bisneshipit kohtaavat tubettajat

PING Helsinki kokoaa Suomen verkkovaikuttajat yhteen toukokuussa

Sosiaalisen median sisällöntuottajat ja sisältömarkkinoinnin parissa työskentelevät yritysten edustajat kokoontuvat päiväksi saman katon alle 13.5.2016 Långvikin kokous- ja kylpylähotelliin Kirkkonummelle.

Nyt toista kertaa järjestettävän PING Helsinki -tapahtuman tarkoituksena on kehittää kotimaista sisältömarkkinointiosaamista sekä luoda verkostoja ja yhteisiä pelisääntöjä nuorelle toimialalle.

PING Helsinki tarkoittaa sisältömarkkinoinnilla tavoitteellista kaupallista yhteistyötä sisällöntuottajan ja yrityksen tai organisaation välillä. Tapahtuma on avoin kaikille sisällöntuottajille ja sisältömarkkinoinnin toteuttajille, jotka haluavat kehittää sisältöjä  ja tehdä tuloksellista yhteistyötä.

PING Helsinki kutsuu mukaan 200 sisällöntuottajaa eli bloggaajaa, instagrammaajaa ja youtubettajaa sekä muuta digimaailman vaikuttajaa ja someilmiöiden luojaa kokemaan sosiaalinen media livenä yhden päivän aikana. Sisällöntuottajahaku avautuu tänään ja jatkuu helmikuun loppuun asti.

Haluamme tarjota sisällöntuottajille ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua toistensa sekä yritysten markkinointipäättäjien kanssa ja saada koulutusta omalla toimialallaan, jonka merkitys on jo laajasti tunnustettu, mutta pelisäännöt hakevat vielä muotoaan, kertoo tapahtuman co-founder Inna-Pirjetta Lahti Kohtaamistoimisto Innastuksesta.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii Sonera, joka omalla panoksellaan mahdollistaa sisällöntuottajien osallistumisen tapahtumaan.

Hyvien ja kiinnostavien sisältöjen merkitys kasvaa markkinoinnissa vauhdilla. Yhteistyö sisällöntuottajien ja yritysten kesken kaipaa tiivistä vuoropuhelua ja selkeitä pelisääntöjä, mihin Ping Helsinki tarjoaa oivat puitteet. Laadukkaista sisällöistä on kasvamassa rohkeille yrityksille merkittävä kilpailuetu, Soneran brändi- ja markkinointijohtaja Erna Rusi arvioi.  

Tavoitteena sisältömarkkinoinnin Slush

Sisällöntuottajien lisäksi mukaan kutsutaan saman verran liike-elämässä sisältömarkkinoinnin ja somekanavien parissa työskenteleviä päättäjiä ja asiantuntijoita. PING Helsinki on tapahtuma, jossa yritysten markkinointipäättäjät saavat monipuolista oppia nopeasti muuttuvasta sisältömarkkinoinnin kentästä ja kaupallisista yhteistyömahdollisuuksista

Näemme selvän tilauksen tapahtumalle, joka tuo yhteen verkkovaikuttajat ruutujen takaa. Uskomme, että PING Helsingistä voi kasvaa sisältömarkkinoinnin Slush, joka tuo aidosti lisää bisnestä sekä sisältöjen tekijöille että niitä hyödyntäville yrityksille, Lahti visioi.

Päivän teemoina etiikka, mitattavuus ja erilaiset kanavat ja kerronnan muodot

Viime vuotiseen tapaan PING Helsinki tuo tapahtumaan huippunimiä maailmalta. Keynote puheenvuorot inspiroivat ja innostavat tarinankerrontaan. Käytännönläheisissä workshopeissa päästään ammentamaan oppia omaan työhön ja tekemiseen.

Upeat puitteet tapahtumalle tarjoaa Långvikin kokous- ja kylpylähotelli, joka omalta osaltaan haluaa olla mukana kertomassa tarinaa sosiaalisen median eri kanavissa.

Valmistaudumme innolla vastaanottamaan Suomen eturivin verkkovaikuittajat vieraaksemme. Haluamme tarjota PING Helsingille upeat puitteet ja osoittaa oman osaamisemme monipuolisuuden ja parhaat puolet luomalla ikimuistoisen tapahtuman kaikille osallistujille, LÃ¥ngvikin hotellinjohtaja Inka Uusitalo iloitsee.

PING Helsingin yritysvieraiden eli Business Hippien -liput ovat myynnissä nyt, early bird -hinta voimassa 15.2.2016 asti.

Tapahtuman tuottavat Inna-Pirjetta Lahti (Innastus), Aku Varamäki (Enthusiast), Sanna Salovuori (Tuotantotoimisto Laulain) ja Marinella Ruusunen (Kaukokaipuu-matkablogi).

 

Lisätiedot: Inna-Pirjetta Lahti, inna-pirjetta.lahti@innastus.fi, puh. 050 3760 824

PING Helsinki hosted by LÃ¥ngvik 13.5.2016

www.pinghelsinki.fi

www.facebook.com/pinghelsinki

www.twitter.com/pinghelsinki